keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

”Kyllä tästä vielä hullut päivät tulee!”

Eilen Poikkea Putiikissa -teemapäivä vei meidät Hakaniemen ja Kallion alueelle. Kävimme kurkistamassa Hakaniemen kauppahallin menoa kampanjaviikolla.


Kauppahallissa oli eilen mukava tunnelma ja yläkerrassa vilkkui Poikkea Putiikissa -kasseja ja -julisteita. Tunnelmaa loi myös loistava livemusiikki esitys: Jukka ja Lauri Ylinen viihdyttivät asiakkaita ja kauppiaita musisoinnillaan. 



Kauppiaiden ilmoittamat tarjoukset olivat kuulemamme mukaan vauhdittaneet kampanjaviikon kävijämääriä: ”Huomattavasti paremmin on mennyt nyt kuin viime syksynä! Antamani tarjous on tuonut kivasti asiakkaita”, Lena Blomster Onnenaurinko Oy:stä kertoo. 



Raija Lehtinen Punainen Lanka -liikkeestä oli huomannut jo hauskan pyörämainoksemmekin: ”Tykkäsin todella paljon Rautatieasemalla olleesta pyörämainoksesta! Se oli hauska. Täytyy ottaa tuollainen joskus omaankin käyttöön. Muistutti minua siitä, kun olin 90-luvulla New Yorkissa ja siellä näin liikkuvan automainoksen Absolut Vodkasta. Jo silloin mietin kuinka hauska idea liikkuva mainos on.”



Raija totesi lopuksi iloisena: ”Kyllä tästä vielä hullut päivät tulee!” 

Voit osalistua Hakaniemen kauppahallin omaa Poikkea Putiikissa -facebook tapahtumaan osoitteessa: https://www.facebook.com/events/275451902590190/

Kuvat: Valpuri Aalto


3 kommenttia:

  1. Eilen tiistaina Poikkea Putiikissa Hakaniemipäivänä, meillä Hallissa poikkesi ainakin 3 (kolme) linjaautollista päiväretkeläisiä ihan vaan 99 v täyttävää Hakaniemen kauppahallia katsomaan ! <3

    VastaaPoista
  2. Alakerrassa ei kyllä näkynyt mitenkään tämä tapahtuma, vaikka olisin näin olettanut :o

    VastaaPoista
  3. Yläkerran erikoiskauppiaat ovat tosiaan ottaneet kampanjan enemmän omakseen, mutta toivottavasti ensi kampanjaviikolla koko halli on mukana menossa! :)

    VastaaPoista

Ehdotuksia? Ideoita? Jätä viesti!