torstai 28. maaliskuuta 2013

Rakkaudesta kukkiin


Merja Joro ei niin sanotusti syntynyt kukkakauppiaaksi. Hän ehti tehdä pitkän uran aivan toisella alalla, ennen kuin päätyi onnekkaan sattuman kautta Kukkakauppa Metsätähden omistajaksi syksyllä 2010.

”Olin jo pidemmän aikaa kaivannut muutosta ja unelmoin töistä, joissa voisin edes hetken nauttia kätteni töistä. Olin käynyt jo vuotta aiemmin yrittäjäkurssin, kun kukkakaupan osto tuli sitten hyvin yllättäen ja lyhyellä varoitusajalla. Kaikkea voi tapahtua kun avaa suunsa oikeaan aikaan oikeassa paikassa”, Merja kertaa kauppiasuransa alkuaikoja.



Kukkakauppa Metsätähti on toiminut Kruununhaassa jo 20 vuoden ajan ja Merja on liikkeen neljäs kauppias. Hurmaavaa liiketilaa ei ole remontoitu toimintansa aikana kertaakaan ja kauppias arveleekin joidenkin liikkeessä nähtävillä olevien koristeiden olevan ensimmäisen omistajan peruja. Rustiikkisuus pukee Metsätähteä, jonka tuoksuissa ja väreissä riittää ihasteltavaa.


Kukkakauppiaan arki ei aina ole pelkkää ruusuilla tanssimista, mutta Merjan mukaan jokainen päivä on erilainen. Oma haasteensa tuoretavaraa myytäessä on mm. tukussa asiointi, jossa saa todella pitää pään kylmänä ettei ihastu liikaa tarjolla oleviin kukkiin. Metsätähdessä palvelu on yksilöllistä ja rentoa, asiakkaan kanssa jaetaan ostosten lomassa mieluusti myös elämän ilot ja surut. Parasta kukkakauppiaan arjessa on ihanien asiakkaiden kohtaaminen.

Ihastuttavasta Metsätähdestä kannattaa käydä kipaisemassa vaikka viime hetken pääsiäiskukat juhlapyhiä sulostuttamaan!


Kukkakauppa Metsätähti
Maneesikatu 1-3, 00170 Helsinki
p. (09) 135 2004
metsatahti.kukkakauppa@gmail.com
metsatahtikukkakauppa.nettisivu.org
facebook.com/KukkakauppaMetsatahti

maanantai 25. maaliskuuta 2013

Kotimaista estetiikkaa Kruununhaassa


Maurinkadun kivijalassa sijaitseva Kruuna on sisustusliike laatutietoisen ja kotimaiseen taideteollisuuteen viehtyneen asiakkaan makuun.

Kruuna on erikoistunut korkealaatuisiin suomalaisiin huonekaluihin, valaisimiin ja tekstiileihin, jotka ovat palvelleet jo useampaa sukupolvea. Tarkoin valikoidut tuotteet on suunniteltu ja valmistettu alusta loppuun Suomessa tai muualla Skandinaviassa.


Kauppias Pasi Pusa perusti Kruunan viisi vuotta sitten. "Tiedonhankinta ja kiinnostus suomalaiseen sodan jälkeiseen taideteollisuuteen innosti itseäni. Myöhemmin heräsi halu välittää tietoja ja osaamistani muille. Kivijalkayritys mahdollistaa asiakaspalvelukontaktit.", Pasi kertoo. Aito intohimo alaan näkyy ja kauppias tunteekin jokaisen myynnissä olevan esineen kuin omat taskunsa.


Kruunassa asioivat sekä ulkomaiset jälleenmyyjät että kauniista arjen esineistä pitävät asiakkaat. Asiakkaiden tarpeet ovatkin liikkeen toiminnassa keskeisessä asemassa. Kruunassa vierailevat asiakkaat ovat joko myymässä tai ostamassa, eikä tilanteita ole helppoa ennakoida. Pasi mainitsee näissä tilanteissa onnistumisen kauppiaan vaikeimmaksi arjen haasteeksi.



Suosittelemme Kruunaa kaikille kotimaisen designin ystäville, kauniimpaa tuotevalikoimaa et löydä mistään!

Kruuna
Maurinkatu 8-12
00170 Helsinki
p. 040 550 9001
info@kruuna.fi

Kuvat: Jaana Tihtonen ja Kruuna

keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

Nykyaika ja mennyt kohtaavat


Etu-Töölöstä löytyy kauppias Ritva Wächterin värikäs valtakunta, Penny Lane secondhand boutique. Kaksikerroksinen 1920-luvulla rakennettu liikehuoneisto on kuin teatteri, joka huokuu mennyttä aikaa ja on täynnä toinen toistaan upeampia aarteita. Tarjolla on kaikkea mahdollista upeista leningeistä, nahkatakkeihin ja säihkyviin pukukoruihin.

Ritva perusti Penny Lanen aikoinaan vanhimman tyttärensä kanssa. Tytär on sittemmin siirtynyt pyörittämään omaa yritystään Eiran hiushuonetta, mutta Penny Lane on ehtinyt toimia jo varsin kunnioitettavat 20 vuotta. Ritva kertoo työnsä olevan vaihtelevaa ja monipuolista, joten aika ei tule pitkäksi. Kauppiaana tapaa ihania ihmisiä päivittäin.

Penny Lane on jo itsessään nähtävyys ja vierailulle kannattaa varata reilusti aikaa, sillä liikkeessä riittää ihasteltavaa!

Penny Lane secondhand boutique
Runeberginkatu 37
00100 Helsinki
p. (09) 499 412
www.pennylane.fi

perjantai 15. maaliskuuta 2013

Toteutunut unelma Eerikinkadulla


Maaliskuun ensimmäisenä kuvaustiimimme suuntasi vierailulle Eerikinkadun iloiseen lifestyle-myymälään Janssi & Minssiin. Tässä pienessä putiikissa vaatteet, asusteet, sisustustuotteet ja antiikkihuonekalut seisovat rinnakkain sulassa sovussa.

"Olin jo tovin ollut tyytymätön työhöni ja pohdin eri työvaihtoehtoja, kunnes käsitin, että haluan toteuttaa itseäni ja toteuttaa unelmani!", kauppias Kati Siponen kertoo. Aivan hetkessä päätös oman yrityksen perustamisesta ei kuitenkaan syntynyt, vaan Kati kävi ensin Naisyrittäjyyskeskuksen yrittäjäkurssin ja totesi sen myötä yrittäjäksi ryhtymisen tuntuvan parhaalta vaihtoehdolta.


Ahkeran ja itsenäisen kivijalkayrittäjän arki sisältää kaikkea tavaroiden purkamisesta, paperitöihin ja asiakaspalveluun. Jokainen päivä Janssi & Minssissä on erilainen; välillä on hiljaisempaa ja välillä putiikki täynnä ihmisiä. Parasta Katin mielestä on se, että yrittäjänä saa itse kantaa vastuuta, mutta myöskin vaikuttaa jokaikiseen yksityiskohtaan.



Muista putiikeista erottuminen on tärkeä kilpailuvaltti, eikä suurinta osaa Katin tarjoamista tuotteista saakaan mistään muualta Suomessa.

Janssi & Minssi on söpö, harmoninen, yksilöllinen, kodikas ja täynnä elämää!


Lifestyle-myymälä
Janssi & Minssi

Eerikinkatu 1
00100 Helsinkip
p. (09) 773 1080
www.janssiminssi.fi
www.facebook.com/janssiminssi

Kuvat: Jaana Tihtonen / Helsingin Yrittäjät

perjantai 8. maaliskuuta 2013

Kauppa kuin karamelli


Punavuoren sydämestä löytyy eittämättä yksi Helsingin suloisimmista putiikeista, Karkkikauppa Sweetheart. Uudenmaankadulle puolitoista vuotta sitten perustettu liike on oikea sokerihiiren paratiisi, jonka ovella aistit täyttyvät huumaavan herkullisesta tuoksusta ja kauniista värien kirjosta. Kassan takaa vierailijaa tervehtii karkkikauppias Marianne Isotalus.



 Miten Sweetheart sai alkunsa? "Tuli elämäntilanne jossa päätin uskaltaa kokeilla yrittämistä. Minulla oli myös vahva visio miten toteuttaisin yrityksen.", Marianne kertoo.


Kivijalkakauppiaan arjen hän kokee varsinaiseksi vuoristoradaksi. Välillä vastaan tulee onnistumisia, toisinaan taas pettymyksiä.


Marianne kuvailee liikettään esteettiseksi, iloiseksi myymäläksi, joka on jo itsessään elämys. "Sweetheartissa Peppi Pitkätossu kohtaa Pariisin". Totta totisesti!

Karkkikauppa Sweetheart
Uudenmaankatu 32
00120 Helsinki
p. 044 2760672
www.sweetheart.fi

Tämä teksti on ensimmäinen osa uutta juttusarjaa, jossa esitellään Poikkea Putiikissa -kampanjassa mukana olevia yrityksiä ja kasvoja niiden takana. Poikkea Putiikissa viikkoja vietetään Helsingissä 22.-27.4. ja 9.-14.9.2013.

Kuvat: Jaana Tihtonen

perjantai 1. maaliskuuta 2013

Psst..

Vuoden 2013 Poikkea Putiikissa -kamppiksen valmistelut ovat jo vauhdissa. Viikolla 10 kerromme lisää, mutta nyt voimme jo paljastaa, että tänä vuonna pääosassa ovat (tietenkin) putiikit, mutta erityisesti kasvot niiden takana. Kannattaa seurata Facebook-kanavaamme sekä tietysti blogiamme, luvassa on... no, ensi viikolla se selviää! ;)

Sen verran kerromme jo nyt, että yllä olevassa kuvassa Putiikki-tiimi vieraili Janssi&Minssi-liikkeessä, jossa vietettiin perjantaina 1.3. 1-vuotisjuhlaa. Onnittelut!